-
Jobin kirja 19
- 1 Job vastasi ja sanoi:
- 2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
- 3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
- 4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
- 5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
- 6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
- 7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
- 8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
- 9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
- 10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
- 11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
- 12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
- 13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
- 14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
- 15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
- 16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
- 17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
- 18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
- 19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
- 20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
- 21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
- 22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
- 23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
- 24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
- 25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
- 26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
- 27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
- 28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
- 29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.