-
Jobin kirja 26
- 1 Nyt sanoi Job:
- 2 -- Hyvinpä olet auttanut voimansa kadottanutta, ojentanut kätesi tukea tarvitsevalle!
- 3 Miten oletkaan neuvonut neuvotonta, opettanut hänelle viisautta ja ymmärrystä!
- 4 Kuka on sinulle antanut nämä sanat, kenen henki sinussa vaikuttaa?
- 5 Vainajien henget vapisevat syvyyden vesien alla, syvyyden joukkojen alla,
- 6 sillä Jumalan edessä tuonela on alasti, syvyyden kuilua ei häneltä mikään peitä.
- 7 Tyhjyyden päälle hän on levittänyt taivaan, olemattoman varaan hän on ripustanut maan.
- 8 Hän käärii veden pilviin, eivätkä pilvet repeä sen painosta.
- 9 Hän peittää näkyvistä valtaistuimensa, levittää pilvensä sen eteen.
- 10 Hän on piirtänyt rajaksi veteen taivaanrannan, sinne, missä valo ja pimeys kohtaavat.
- 11 Taivaan peruspylväät vavahtelevat pelosta, kun hän ärjyy.
- 12 Voimallaan hän on taltuttanut meren, taidollaan hän on murskannut itsensä Rahabin.
- 13 Henkäyksellään hän pyyhkäisee taivaan kirkkaaksi, hänen kätensä lävistää kiitävän käärmeen.
- 14 Mutta kaikki tämä antaa vain aavistuksen hänen mahdistaan, me kuulemme hänestä vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.